Yritys perustettiin 4. tammikuuta 1998 nimellä Eden Studios Stéphane Baudet'n, Frédéric Jayn ja David Nadalin toimesta. Kaikki kolme työskentelivät aiemmin yhdessä Infogramesilla osana Edenin sisäistä kehitysryhmää. Yrityksen perustamisen myötä Edenistä tuli itsenäinen. Studio teki aluksi sopimukset Infogramesin kanssa kahden V-Rally-pelin kehittämisestä, mutta vahvisti itsenäisyyttään solmimalla julkaisusopimuksen Electronic Artsin kanssa vuonna 1999.

Toukokuussa 2002 yritys myytiin Infogrames Groupille (josta tuli myöhemmin Atari), jolla oli jo ennestään 19,8 % yrityksen osakkeista. Syyskuussa 2003 nimi muutettiin Eden Games S.A.S.:ksi.

Viime aikoina studio tunnetaan erityisesti Alone in the Dark -uudelleenjulkaisusta (2008) ja Test Drive Unlimited -sarjasta.

Kehittäjän pelit